Jellonan pentuja ja nahan luomista

No nyt onkin vierähtänyt pitkä aika edellisestä blogi kirjoituksesta ja voi kyllä sanoa että paljon on ehtinyt tapahtua, hahah! Osa paikallisista kavereistani luuli että olen lähtenyt takaisin suomeen kun mua ei ole näkynyt. Ennen joulua lähdin Mtwarasta kohti Dar Es Salaamia vastaanottamaan ystäväni Jennan ja Laurin kanssani joulun viettoon. Matkustin Dar Es Salaamiin bussilla, joka kestää yleensä noin 10 tuntia. Ajettuamme 5 tuntia, bussi hajosi. Ensin meille tiedotettiin että meille lähetetään toinen bussi Dar Es Salaamista hakemaan meitä ja että sillä kestää noin 4 tuntia tulla paikalle. Varjossa 33 astetta lämmintä enkä kuullut valituksen sanaa kenenkään suusta. Kiireisimmät kiipesivät muiden bussien kyytiin, muut istahtivat puun alle varjoon, ostivat banaaneja ja nauttivat toistensa seurasta. Kuuden tunnin jälkeen totesimme että jaahas, bussia ei ilmeisesti ole tulossa sillä oman bussimme moottorin kimpussa oli noin kymmenen miestä. :D

Moottorin irroitus ja kaikki tehtiin tietenkin miesten ja köyden avulla. Joskus kahdeksan aikaan illalla, yhdeksän tunnin odotuksen jälkeen aloimme jo sopeutua ajatukseen, että viettäisimme yön kyseisessä bussissa. Siksipä yllätyimme iloisesti kun yhdeksän aikaan illalla kymmenen tunnin odotuksen jälkeen bussi starttasi uudelleen ja pääsimme matkaan. Ja koko tänä 10 tunnin odotuksen aikana en kuullut kenenkään valittavan tai sadattelevan! Asia, joka ei koskaan voisi tapahtua suomessa. Saavuin siis lopulta puolen yön aikaan Dar Es Salaamiin 18 tunnin matkustuksen jälkeen. Tässä vaiheessa ystäväni olivat jo hotellissa odottamassa minua ja miten onnellinen olinkaan kun pääsin halaamaan heitä!

Dar Es Salaamista matka ystävieni kanssa jatkui Kilwa Kisiwaniin. Historiallinen rannikko alue, joka 800 luvulta lähtien toimi merkittävänä kauppakeskuksena. Kisiwanin saarella on edelleen upeita raunioita jäljellä ja muutenkin alue oli miellyttävän rauhallinen pikkukylä. Kilwasta jatkoimme rannikkoa pitkin Lindiin, jossa vietimme joulun. Ei ihan perinteinen joulu. Jouluaaton vietimme valkoisella hiekkarannalla syöden mangoja ja ananaksia ja skypetellen kotiin. Onneksi minulla oli rakkaat ystävät seurana niin pysyi koti-ikäväkin kohtuullisena. Lindissä kävimme myös italialaisessa ravintolassa syömässä pitsaa ja pastaa! Voi hitsi vie miten hyvältä se maistuikaan. Puhumattakaan expressosta jonka saimme jälkiruuaksi.
 

vene

Menimme Kilwa Kisiwanin saarelle paikallisella purjeveneellä.

 

Ranta

Joulun maisemia Lindistä.

Lindistä siirryimme bussilla muutamaksi päiväksi Mtwaraan ja ystäväni pääsivät tutustumaan perheeseeni, näkivät paikallisen kotini ja naapurini. Sitten jatkoimme Dar Es Salaamiin uudeksi vuodeksi jossa näimme perinteiset ilotulitukset. Jenna ja Lauri lähtivät kohti Arushaa ja Mt Merua uudenvuoden päivänä ja minä jäin Dar Es Salaamiin odottelemaan perheen saapumista Tansaniaan.

Muistan sen tunteen kun odottelin taksikuskin kanssa Dar Es Salaamin kentällä isää, Jaakkoa, Jussia ja Mariaa saapuvaksi. Liukuovet aukesivat aina kun ihmisiä tuli ulos ja minä yritin kurkkia missä vaiheessa näkisin vilauksen perheestäni. Sitten kun huomasin ensimmäisen vaaleatukkaisen jättiläisen vihreässä paidassa (Jaakko) taisin kiljahtaa ääneen. En voi sanoin kuvailla sitä tunnetta kun pääsin halaamaan perhettäni! Muistan nostaneeni kädet ilmaan ja kiljuneeni olevani maailman onnellisin tyttö. :D Ja sellaiseksi todella tunsin itseni.

Dar Es Salaamista lensimme muutaman tunnin unien jälkeen Arushaan jossa kentällä meitä oli vastassa maailman paras safari kuski Victor! Ei muuta kuin kamat ja porukka autoon ja niin alkoi ajo kohti koko köörin ensimmäistä safaria. Saimme autoon mukaan lounasboxit, jotka nautiskelimme ajaessamme kohti ensimmäistä luonnonpuistoa, Tarangireä. Joskus neljän aikaan pääsimme perille ja siitä lähtien seuraavat päivät olivatkin kuin suoraan avarasta luonnosta! Ensimmäiset 10 minuuttia jo todistivat että jokainen safariin käytetty penni oli kokemuksen arvoinen. Aikaisemmin kalliilta tuntunut hinta tuntuikin reissun jälkeen pieneltä summalta maksettavaksi kaikista niistä kokemuksista jotka saimme! Kävimme yhteensä kolmessa eri puistossa, Tarangiressa, Serengetillä ja Ngorongoron graaterilla. Yksi hienoimmista kokemuksista mitä olen koskaan kokenut. Parempaa seuraakaan en olisi voinut kuvitella. Mulla on maailman paras perhe!
 

Perhe suojanen

Perheen kanssa Ngorongoron graaterin reunalla.

Blogin tila ei riitä käymään kaikkea sitä läpi mitä koimme, mutta viittä safari päivää kuvaa hyvin tilanne, jossa vietettyämme puolisen tuntia moni satapäisen buffalolauman keskellä ajoimme norsulauman ja kirahvin ohi päästäksemme paikalle, jossa tien vieressä olevassa puussa oli parhaimmillaan seitsemän leijonaa! Ja ettei tilanne ja näkymä olisi liian tylsä, oli puun alla 9 leijonan pentua joista kolme oli alle kuukauden ikäisiä. Sitten kun vielä ohittamamme norsulauma lähti vaeltamaan kohti leijonia ja leijonat jo siirsivät pentuja syrjemmälle, oli maailman paras lounasboxi näytelmä valmis. Voisin väittää että oli mieleenpainuvin lounaskokemus tähän astisen elämän aikana! Loppujen lopuksi norsut ohittivat leijonapuun ilman konfliktiä. Muuten safarin aikana näimme monia eri antilooppi lajeja, tuhansia gnuita, tuhansia buffaloita, useita satoja seeproja, satoja norsuja, todella paljon kirahveja, noin 50 leijonaa, 8 sarvikuonoa, leopardin puussa, gepardin, todella paljon virtahepoja, krokotiilejä ym ym ym.
 

Leijonat puussa

Leijonat puussa ja norsut vaeltavat taustalla.
 

Norsut

Norsujen valtataistoa.
 

Kirahvi

Kirahvi rapsuttelemassa vatsaansa.
 

Maisema

Maisemissa ei ollut valittamista!

Safarin jälkeen suuntasimme perheen kanssa zanzibarille. Zanzibarilla majoituimme kuvan kauniiseen Kendwaan ja siellä hotelliin nimeltä Kendwa rocks. Safarin jälkeen hotellin rannalla sijaitseva ravintola oli mitä parhain paikka lekotella varjossa. Parhaimmillaan mittasimme auringossa 48 astetta lämpöä! Siispä kun rakkaan veljeni Jussin ja ystävieni Jennan ja Laurin (jotka liittyivät myöhemmin seuraamme zanzibarille) kanssa kävimme uimassa delfiinien kanssa ja snorklaamassa, oli ihon kunnolla polttaminen lähes väistämätöntä. Kun vielä unohdin lisätä aurinkorasvaa selkääni niin enpä usko kovin monella ihmisellä olleen yhtä punaista selkää! :D Nyt olenkin sitten testannut käärmeen elämää ja luonut erittäin ahkerasti nahkaani! Hehee. Jos sitä nyt sitten loppu reissun osaisi suojata itsensä kunnolla. Mutta kyllä se delfiinien kanssa uiminen oli sen arvoista! Se on aika käsittämätön tunne kun hyppäät veteen ja ympärillä joka puolella vilahtelee delfiinejä ja kun katsot alaspäin niin allasi ui kymmenkunta delfiiniä. Aivan mahtavaa!

 

delffiinit
Oikein hyviä kuvia en delfiineistä saanut kun aika meni niiden kanssa uimiseen ja ihmettelyyn.
 

Hotellin ranta

Zanzibarin hotellin rantaa.

Kaiken kaikkiaan en olisi voinut toivoa parempaa lomaa. Olin aivan mielettömän onnellinen. Itku tosin pääsi kun hyvästelin perheen heidän lähtiessä kentälle. Itkin koko matkan hotellilleni. Mutta neljän kuukauden päästä pääsen taas kotiin ja sitä ennen on tulossa vielä äiti ja monia ystäviä kylään! Ja en osaa edes kuvitella mitä kaikkia kokemuksia nämä tulevat kuukaudet vielä tulevat pitämään sisällään. Tuntuu että tähänkin mennessä kokemuksia on jo kertynyt yhden elämän verran :)

Nyt ollaan siis palattu kotiin Mtwaraan ja arkeen. Ja täällä minut on avosylin ottanut vastaan vesisade! Paikallisten mukaan vastaavaa sadetta ei ole koskaan ennen ollut. Meidän kotipiha ja monet muutkin alueet ovat täysin veden vallassa. Meidän mielestämme se on huvittavaa, mutta monet paikalliset ovat menettäneet kotinsa tulvissa. Täällä se merkitsee aivan toisenlaista menetystä kuin kotosuomessa. Täällä ei ole vakuutuksia korvaamassa menetyksiä. Se mikä menetetään, menetetään lopullisesti. Meidän maman äidin talo sortui myös tulvissa. Hän asuu nyt meillä ja hän on mitä riemastuttavinta seuraa. Reilut 70 vuotta ja pilke silmäkulmassa koko ajan. Ihastuttava rouva!
 

Leena lätäkössä

Mtwarassa on pikkuriikkisen sadellut.

Ajanvaraus Helsinki

Helsingistä voi varata aikoja.

Numerosta 050 561 2007

Helsingin nettiajanvaraus tästä.