”Tavallaan kaikki täällä tapahtuu ensimmäistä kertaa. Se miten linnut lentävät, pilvet liikkuvat, aurinko nousee. Joka kerta on kuin katsoisi ihmeen tapahtumista. Siihen ei totu ikinä. Se on aina uutta.” Francesca Marciano kirjassaan Afrikan Taivas.
Luonto. Valo. Ihmiset. Värit. Hajut. Afrikka on todella aistien paratiisi. Valon ja varjojen leikki uskomattoman kuumasti paistavan auringon alla. Meren korallirantaan iskemät aallot. Punaiseen kuluneeseen muovikulhoon silputut punasipulin ja tomaatin palat. Värikkäiden kanojen ja kukkojen kilpajuoksut ja kosinnat. Palavien roskien kitkerä savu. Mutajärvinä tulvivat tiet ja pihat. Täällä voi istua tuntikausia tekemättä mitään. Voi vain istua ja imeä kaikkea mitä aistit saavuttavat. Ja joka kerta on kuin katsoisi ihmeen tapahtumista.
Hiilillä kokatessa pääsee näkemään tulen kauneuden
Varjoja varjoja ja värejä
Lisää auringon ja varjon leikkiä
Se on uskomaton tunne kun aamupalan jälkeen pyöräilee 20 minuuttia merenrantaan, levittää upean värikkään kangan maahan ja sitten vaan istuu hiljaa ja katsoo maailman kauneutta. Laskuveden aikaan korallipohjaa on silmin kantamattomiin, nousuveden aikaan meri iskeytyy voimalla rannan korallikivikkoon. Aurinko heijastuu meren pinnasta ja tuuli viilentää kasvavaa kuumuutta. Silmäkulmassa vilahtelee rapuja rakentamassa uusia koteja hiekkaan. Puolen tunnin istumisella saavuttaa rauhan jota on vaikea kuvailla. Puolen tunnin istumisen jälkeen tuntee maailman rakkauden sisällään.
Meri laskuveden aikaan
Meri nousuveden aikaan (ei tosin ihan korkeimmillaan)
Koin tosi voimakasta koti-ikävää sen jälkeen kuin perheeni lähti täältä kotiin ja palasin töihin loman jälkeen. Kaipasin ystäviäni, kaipasin osteopatiaa, kaipasin hyviä ruokia, kaipasin omaa vapauttani. Onneksi asennetta muuttamalla ja oman energian paremmalla kohdistamisella olen taas löytänyt onnellisuuteni myös täällä. Vain hetkessä elämällä voi olla onnellinen. Täytyy nauttia siitä mitä on tässä ja nyt. Ja nyt taas todella nautin 🙂
Mulla on maailman paras perhe!
Töissä on ollut taas mukavaa. Työt ovat itse asiassa alkaneet aika hitaasti joululoman jälkeen sillä koulut järjestelevät omia aikataulujaan pitkään. Viime viikolla pääsin kuitenkin palaamaan taas TTC:lle opettamaan anatomiaa ja fysiologiaa ja se lisää aina töitä kun on tuntien valmistelut ym. Liikunnan opettaminen lapsille on aina yhtä riemastuttavaa. Se aito ilo lasten kasvoilla kun he pääsevät leikkimään ja pitämään hauskaa on uskomattoman palkitseva! Ja sitten kun vielä saa itse viettää päivät leikkien heidän kanssaan niin ei ole paljon valittamista 🙂
Lapset leikkimässä
Eilen vietin vapaapäiväni laittamalla yhdessä ruokaa kotityttömme Hindun ja isoäitimme Bibin kanssa. Valmistimme perinteistä juhlaruokaa, pilauta. Täällä ruuanlaitto on kuin upea rituaali. Jokainen ruuanlaittaja tuntuu olevan osa luontoa, osa tekemäänsä ruokaa. Se on kuin upea tanssi johon osallistuu kaikki paikalla olevat naiset. Yksi pilkkoo punasipulia, toinen puhdistaa riisistä kiviä, kolmas murskaa valkosipulia morttelilla jonka sauva osa on säären paksuinen ja pituinen. Hiiliä lisätään ja vähennetään sen mukaan miten paljon lämpöä tarvitaan. Ja ruuanlaitto vie aikaa. Se on yhdessä tekemistä ja yhteisymmärryksessä olemista. Paljon ei puhuta, kiehuva pata ja morttelin iskut rytmittävät tekemistä. Toivoisin, että kotonakin tulisi tehtyä vastaavaa enemmän.
Afrikkalainen mortteli on hieman jämerämpää tekoa kuin suomalaiset sukulaisensa
Pilau valmistumassa
Isoäiti bibi valmistamassa paikallista kasvismössöä
Valmis ruoka pöydässä
Äsken juttelin isäni kanssa skypessä ja meinasin hypätä puuhun kun tunsin yhtäkkiä jalallani jotain ja näin silmäkulmassani vihreää pitkulaisen olemuksen. Ajattelin ensin että se on käärme ja säikähdin kuollakseni! Ennen kuin lähdin kiljuen juoksemaan ehdin kuitenkin arvioida tilanteen uudelleen ja onnekseni totesin että jalkaani pitkin kävelikin kameleontti! Minulla ei ole mitään käsitystä mistä se oli siihen tullut, tipahti ehkä banaanipuusta! Siinä se hetken kiipeili jalkaani pitkin ja jatkoi sitten matkaansa takaisin banaanipuuhun vaihtaen värinsä banaanipuuhun sopivaksi! Ihan se ei kyennyt mekkoni väriseksi muuttua..
Kameleontti kävelemässä mekkoani pitkin. (Pahoittelen kuvanlaatua!)
Kilimanjaron valloitus lähestyy ja se alkaa pikku hiljaa ruveta jännittämään. Kaikki jotka sinne ovat kiivenneet ovat sanoneet että se on rankin juttu mitä he ovat eläessään tehneet. Saa nähdä miten tämän tytön käy! Mahtavaa!
