Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Niin myös Mwanzan seminaari Butimban teachers training collegessa. Olipahan mahtavat kaksi viikkoa. Joka päivään kuului uuden oppimista, sosiaalista kanssa käymistä, muutama tunti urheilua, hyvää ruokaa ja hyvää seuraa sekä osteopatiaa! Pääsin hoitamaan joka päivä suunnilleen niin paljon kuin vain tauoilta ehdin ja jaksoin. Voi miten ihanaa se olikaan pitkästä aikaa. En edes tajunnut miten paljon olen sitä täällä kaivannut. Ja miten ihanaa oli saada palautetta kaikilta hoidetuilta. Hahahha, jos suostuisin jäämään tänne vapaaehtoisuuden jälkeen, olisi minulle jo tiedossa ilmaista maata praktiikkaani varten, vuohi joka tuottaa maitoa, manageri sekä assistentti. Ihan hyvin muutaman viikon tuttavuuden jälkeen. Tunsin itseni niin tervetulleeksi Butimban opettajien porukkaan että tuntui kuin olisin ollut kotona. Nyt minulla on sitten uusia ystäviä 12 collegessa ympäri Tansaniaa. Taitaa tulla kiireinen loppuaika täällä kun pitää vierailla joka paikassa 🙂
Suurin osa seminaariin osallistuneista.
Mwalimu Leena = Opettaja Leena. Opettamassa anatomiaa ja fysiologiaa opettajille. Ei mikään yksinkertainen juttu!
Ennen tänne tuloa ehdin miettiä paljon sitä mitä kaikkea tulisin täällä kokemaan ja oppimaan. Mietin etukäteen millaiset asiat tulisivat vaikuttamaan ajatusmaailmaani ja maailmankuvaani. Nyt 2,5 kuukautta tansaniassa viettäneenä alan jo näkemään isompia muutoksia maailmankuvassani. Alan myös ymmärtämään sen, että kun viiden kuukauden päästä täältä kotiudun, se ei tule olemaan ihan helppo juttu. Kun on nähnyt miten vähästä ihmiset voivat olla onnellisia, on hankala palata maailmaan jossa ihmisillä on kaikkea ja he ovat silti tyytymättömiä ja valittavat.
Vaikka olenkin sitä mieltä, että Tansanialaisilla on paljon asioita joista he voisivat ottaa oppia suomalaisilta, toimii tämä yhtälö myös toiseen suuntaan. Siinä missä Tansanialaiset voisivat oppia meiltä tehokkuutta, ajankäyttöä ja täsmällisyyttä, voisimme me oppia heiltä inhimillisyyttä, sosiaalisuutta ja perheyhteisön tärkeyttä. Täällä ollessani olen huomannut selvästi sen, miten vahingollista koko ajan lisääntyvä individualismi rakkaalle kotimaalleni suomelle on. Täällä ihmisillä on paljon todellisia ongelmia ja vaikeuksia ja silti he ovat iloisia, onnellisia ja ainakin suurimmalta osin tyytyväisiä. Kotona suomessa harvalla on todellisia ongelmia, he ovat tyytymättömiä ja valittavat paljon. Pienet ongelmat venytetään suomessa suuriksi. Tämän hetkisen ajatukseni mukaan tämän ongelman aiheuttaa individualismi. Sen sijaan että ajateltaisiin perhettä, yhteisöä, muiden hyvinvointia, ollaan kiinnostuneita ainoastaan omasta navasta. Täällä asiat ovat päinvastoin. Perhe ja yhteisö ja extended family ovat kaikista tärkeimmät asiat. Jokainen on valmis antamaan omasta vähästään ilman odotuksia takaisin maksusta. Täällä oma onni muodostuu muiden onnesta, ei pelkästään siitä mitä sinulle yksilönä kuuluu. Täällä jaetaan niin ilot kuin surutkin, jolloin ilot muuttuvat isommiksi ja surut pienemmiksi. Kenelläkään ei ole koskaan liian kiire vaihtaakseen kuulumisia ja suomalaisessa mittakaavassa ’turhat’ tervehdykset luovat pohjan upealle sosiaaliselle kanssakäymiselle jossa jokainen ihminen on osa yhteisöä ja jossa jokaisen ihmisen kuulumiset ja hyvinvointi ovat tärkeitä. Täällä ei kenenkään tarvitse jäädä yksin murheidensa kanssa.
Ystävien kanssa jalkapallo ottelun jälkeen.
Tupo pamoja= Kaikki yhdessä.
Jonkinlainen kultainen keskitien näiden kahden maan välillä olisi varmaan ideaalinen. Jos pystyisimme yhdistämään molempien maiden hyvät puolet, oltaisiin varmaan aika lähellä täydellistä. Tällä maalla on todella paljon ongelmia ja sen tulevaisuus ei näytä kovin ruusuiselta taloudellisesti. Mutta ihmiset voivat henkisesti paremmin kuin suomessa. Suomessa taas taloudellinen tulevaisuus on suhteellisen hyvä ja ihmisillä on kaikki perustarpeet kunnossa, mutta he voivat henkisesti huonosti.
Toivon että kun tulen takaisin täältä, saisin tuotua osan tätä perhe ja ystävyys ajatusta suomeen. Butimbassa yksi opettajista joka asui collegen alueella kutsui minut kotiinsa. Tapasin hänen perheensä ja kävelimme ympäri hänen asuinaluettaan. Hän sanoi minulle, että täällä tansaniassa ihmisten ei tarvitse tuntea toisiaan hyvin kutsuakseen heidät kotiinsa kylään. ”Viettämällä aikaa heidän kanssaan, voit selvittää olisiko kyseessä mahdollisesti tulevaisuuden hyvä ystävä.” Toivon, että pystyisin vähentämään materian ja rahan merkitystä elämässäni. Ja että käyttäisin rahojani enemmän muihin kuin itseeni. Ehkä opin täällä myös luottamaan ihmisiin ja elämään niin, että uskallan kutsua enemmän tuntemattomia ihmisiä elämääni ja kotiini. Uskon, että elämän tarkoitus on yrittää tehdä mahdollisimman moni ihminen onnelliseksi, itse mukaanlukien. Onnen avain löytyy mielestäni inhimillisyyden, välittämisen ja pyyteettömän rakkauden kautta.
Viime aikoina olen päässyt matkustamaan läpi Tansanian ja lisää on tiedossa. Muutama päivä Mtwarassa Mwanzan jälkeen ja huomenna Dar Es Salaamiin hakemaan rakas Jenna ja Lauri kanssani joulun viettoon. Sitten tammikuussa Jaakon, Jussin, isän ja Marian kanssa Darista Arushaan, 5 päivän safari ja sen jälkeen viikko zanzibarilla! 🙂 Aivan mahtavaa. Nimefurahi sana = I am very happy.
Loppuun vielä muutamia kuvia Butimban seminaarista:
