Eilen pääsimme vihdoin tutustumaan tulevaan työhömme Sports development aid:ssä. Suunnitelma on nyt se, että minä opetan anatomiaa, fysiologiaa ja biomekaniikkaa liikunnanohjaajiksi opiskeleville nuorille opettajankoulutuskeskuksessa 2 tuntia viikossa. Jeee, olen niin innoissani! Toki vähän myös jännittää, sillä en saanut kovinkaan paljon ohjausta siihen mitä he haluavat minun opettavan tai että miten opetus on aikaisemmin tapahtunut tms. Noh, hakuna matata, ei huolia! Sen lisäksi osallistumme liikuntatuntien vetämiseen ala- ja yläaste ikäisille lapsille sekä opetamme elämänhallinnollisia asioita seudun äideille ja tyttärille.

Eilinen kului työtehtäviä ja tätä viikkoa suunnitellessa ja tänään pääsimme seuraamaan kun toimiston tytöt Thea ja Salome ohjasivat liikuntatunteja kahdella sivukylällä sijaitsevalla kouluilla. Sana sivukylä muutti kyllä täysin merkityksensä, vaikka maalta olenkin kotoisin! Pääsimme nimittäin näkemään todellista afrikan maaseutua; savimajoja, pieniä lapsia vanhoissa vaatteissa, kuivuutta, köyhyyttä.

Kuva sivukylästä. Savimajoja lehtikattoineen oli kaikkialla. Ajoimme lujaa kylien ohi joten hyvien kuvien saaminen ei ollut kovin helppoa.

En pysty sanoin kuvaamaan sitä kaikkea tunneskaalaa mitä tänään koin. SDA:n tytöt Thea ja Salome tekivät upeaa työtä lasten kanssa. Lapsista näki että he olivat todella innostuneita ja tykkäsivät heille ohjatuista leikeistä. Heistä myös näki sen, että vastaavanlainen pelaaminen ja leikkiminen ei kuulu täällä lapsen arkeen. Ei ainakaan tytöillä, varsinkaan koulupäivän aikana. Saavuimme koululle tauon aikaan, mutta kaikki vain istuivat hiljaisina varjossa. Kun yhden luokan tyttöjen vedetyt liikuntatunnit alkoivat, kaikki kerääntyivät katsomaan ja naurua riitti niin liikuntatunnilla olevien tyttöjen kun kaikkien katsojienkin parissa. Kun toisella koululla jouduimme vielä kokeiden takia käyttämään kauempana olevaa liikuntakenttää niin paikallisen kylän koyhät lapset ja mamat kerääntyivät ympärille katsomaan kaikkea mitä tapahtui ja hekin tuntuivat olevan kiinnostuneita ja innostuneita kaikesta. Paikallisilla on täällä kummallisia uskomuksia, kuten että liikuntaa harrastava nainen ei voi saada lapsia tai että liikunnasta muuttuu maskuliiniseksi jne.

Sivukylän lapset ihmettelemässä taustalla käynnissä olevaa liikuntatuntia ja meitä kummallisia mzunguja. Valkoihoinen ihminen tuntui olevan jopa kiinnostavampi ilmiö kuin leikkivät lapset.

Yksi asia, joka on erityisesti kiinnittänyt täällä huomioni, on ihmisten huomaavaisuus toisiaan kohtaan. Täällä on liikenteessä tapana, että varsinkin pienemmillä sivuteillä ajaja tööttää tullessaan jalankulkijan tai pyöräilijän takaa ja pyöräilijä väistää autoa tiensivuun (suomessa kyseistä aluetta kutsuttaisiin varmaan ojaksi). Tänään yksi paikallinen mama oli kuljettamassa jotain myytävää torille pyörällä, ja kun hän lähti väistämään autoa, hänen pyöränsä kaatui. Niinpä automme hidasti hänen vierelleen ja koko autoseurue huusi yhteen ääneen ”pole mama” (olemme pahoillamme mama). Sama huomaavaisuus näkyy myös tervehdyksissä. Tapoja tervehtiä on monia ja erityisesti vanhemmat ihmiset saavat osakseen paljon kunnioitusta. Lapset käyttäytyvät hyvin ja kaikki tuntuvat olevan hyvin huomaavaisia ja kunnioittavia toisia ihmisiä kohtaan. Tavat ovat täällä hyvin erilaiset kuin kotona suomessa ja vielä riittää oppimista. Ihmiset ovat onneksi ystävällisiä (tosin ehkä hieman hitaammin lämpeävällä ja vähemmän rönsyilevällä tavalla kuin esimerkiksi thaimaalaiset).

Intianvaltamerikin on nyt koettu! Ehdottomasti lämpimin meri jossa olen eläessäni uinut. Toki ranta jossa käymme, on hyvin matala. Sunnuntaina menimme uimaan laskuveden aikaan ja merenpohjasta paljastui paljon mielenkiintoisia asioita kuten rapuja, simpukoita, meritähden jälkiä (ja kirkkaassa meressä myös meritähtiä!) sekä ihmeellinen käärmeen kokoinen mato joka paikallisten pikkupoikien elehtimisestä päätellen oli jonkinlainen iilimato! Hui olkoon jos tuollaisia siellä meressä lilluu. Jäipä jalkaani myös kiinni uimareissulla pienen mustan merisiilin piikki, mutta Mr. Msalyan mukaan sen ei pitäisi olla myrkyllinen. Siispä desinfiontia ja antibioottivoidetta ja ollaan taas valmiita uusiin seikkailuihin.

Tapasimme rannalla myös mielettömän monta ihastuttavaa pikkupoikaa. Lapset ovat loputtoman kiinnostuneita meistä valkoihoisista (toki varmasti iso syy tähän on se, että he tietävät että meillä on rahaa). Yksi näistä rannalla oleilevista lapsista on erottunut oikein erityisesti joukosta. Hänellä on uskomaton kehonhallinta ja hän tekee capoera tyyppisiä akrobatiatemppuja. Lisäksi hän on suuri Michael Jakson fani ja olemme laulaneet hänen kanssaan mm. thrilleriä ja billie jeaniä. Kielimuuri on suuri sillä hän osaa vain muutaman sanan englantia ja minä vain muutaman sanan swahilia. Kunhan opin swahilin paremmin niin pääsemme juttelemaan kunnolla! Tällä hetkellä keskustelu on tällä tasolla ”Michael Jackson, boom chaka da chaka boom chaka da chaka”…. Ja välillä väliin ”scorpion man”.. Hahah, aika vähällä keskustelullakin kyllä pääsee pitkälle!

Tähän mennessä moskiitot ovat syöneet suhteellisen vähän, mutta tänään ne yhtäkkiä löysivät minut! Onneksi malariaa levittävät hyttyset liikkuvat lähinnä hämärässä ja pääasiassa keskellä yötä. Sänkyni päällä on upea sininen prinsessa verho joka suojaa minua öillisiltä vierailijoilta. Silti olisin kyllä mieluummin vähän vähemmän paikallisten verenimijöiden suosiossa. Noh, Mr. Msalyan mukaan malaria on täällä osa jokapäiväistä elämää ja siihen joutuu silloin tällöin ottamaan kuurilääkityksen. Katsotaan tarvitsenko itse sitä jossain vaiheessa!

Täällä tapahtuu koko ajan niin paljon uutta ja ihmeellistä, että välillä tuntuu siltä että aivot ylikuumenevat. Varsinkin kun täällä on tosiaan lämmin! Meitä ruokitaan täällä tosi hyvin, mutta kaikki se energia menee kyllä hikoiluun. Tyylikkyydestä ei ole vielä tarvinnut edes haaveilla sillä täällä ei kiinnosta meikata, naama hikoilee ja punoittaa koko ajan, tukka on vähän niin ja näin ja iltaisin mm luen kirjaa aina otsalamppu otsalla! Silloin erityisesti olen upea näky! Harmittaa kun kaikkea tätä kokemaa ja näkemää ei voi pukea sanoiksi. Ehkäpä nuo kuvat nyt sitten auttavat vähän ymmärtämään sitä kaikkea ihanuutta mitä afrikka minulle tarjoaa!

Mama Msalya ja naapurin poika pelastamassa Stafeleja (sour soup fruit, brasilialainen hedelmä jota en ole koskaan ennen nähnyt. Todella hyvänmakuinen btw!) aikaisemmassa blogikirjoituksessani manitsemiltani apinoilta!

Terassi

Minä kyseisellä terassilla

Leave a Reply