Jo lentokentällä tänne saapuessamme saimme kokea afrikkalaisen kiireettömyyden. Saimme myös käsitystä siitä, miksi asioiden hoitaminen afrikassa kestää monesti kauemman kuin länsimaissa. Asiat eivät ole millään tavalla organisoituja täällä. Lentokentällä viisumihakemukset maksuineen ja passeineen kerättiin kaikilta tulijoilta ilman mitään järjestystä ja sen jälkeen jouduimme odottelemaan viisumeita kentällä ihmisryppäänä. Siinä sitten yritimme isossa ryhmässä kuunnella kun virkailijat huutelivat lasin takaa passin omistajia. Se oli varsin mielenkiintoista, sillä ulkomaalaisten nimien lausuminen ei ollut paikallisille mikään helppo juttu! Matkakumppanistani Tainasta mm tuli China! 😀 Hahah. Mutta kyllä ne passit ja viisumit sieltä kuitenkin saatiin!
Työpäivät ovat työn vähyydenkin takia vielä tehottoman tuntuisia. Toki myös meidän vapaaehtoistyöntekijöiden orientoiminen vie aikansa. Toimistolla toimettomana istumista riittää. Parhaimmillaan meitä on toimistolla neljä tekemättä mitään kun yksi työntekijä tekee jotain raporttia jostain jo tapahtuneesta. Paikalliset tavat ovat hyvin erilaisia kuin mihin olemme suomessa tottuneet. Kaiken kaikkiaan työpäivät on pitkiä, sillä lounaalla käydään kotona ja lounastauko on 1,5-2 tuntia. Niinpä näin ensimmäisen työviikon jälkeen on aika väsy vaikka aktiivista tekemistä ei ole ollut paljon.
Toisaalta kaiken kertomani rinnalla nämä ihmiset ovat mielettömän ahkeria. Erityisesti sivukylissä köyhyys pakottaa tekemään töitä koko ajan. Heillä ei ole varaa vapaapäiviin ja työt ovat fyysisesti erittäin vaativia ja silti niistä saa hyvin vähän rahaa. Kaikkien on kuitenkin tultava toimeen ja nämä ihmiset joutuvat tekemään selviytymisen eteen todella paljon töitä! Esimerkiksi eilen meitä vastaan käveli muutama mama kantaen todella painavia vesikanistereita päänsä päällä. Tällöin työkaverimme rupesivat puhumaan siitä kuinka vesi on täällä iso ongelma. Osa perheistä joutuu hakemaan veden todella kaukaa. Ja he joutuvat maksamaan kaikesta vedestä minkä he kantavat. Sivukylillä asuvat joutuvat kuskaamaan hirvittävän pitkiä matkoja myytävää kaupunkiin torille polkupyörällä. Ja se on täällä hieman eri juttu kuin suomessa. Tiet ovat punaista hiekkaa, täynnä kuoppia ja mäkiä ja pyörällä eteneminen ei ole mitenkään yksinkertaista. Kunnioitan suuresti näitä ahkeria ihmisiä jotka tässä kuumuudessa tekevät kaikkensa selviytyäkseen. Jos vain tämä maa olisi hieman organisoituneempi, voisi moni asia olla paremmin.
Isäntäperheemme on myös erittäin ahkera. Molemmilla, Baballa ja Mamalla, on useampi koulutus ja molemmat tuntuvat tekevän paljon töitä. Lisäksi he hoitavat paljon asioita kotona ja he tekevät sen tehokkaasti. Heillä tuntuu myös olevan loputtomasti aikaa kaitseta vieraita, joita täällä käy paljon! Aina on joku kylässä pidempään tai vaan lyhyellä visiitillö tervehtimässä. Porukkaa lappaa ovesta sisään ja ulos koko ajan. Meidän isäntäperhe vaikuttaa kyllä aivan mahtavalta!
Luonnoltaan ja ilmastoltaan tämä paikka on kuin paratiisi. Ehkäpä juuri siksi täällä pitää olla niin paljon erilaisia sairauksia ja erityisesti malariaa. Muuten tämä paikka ylikansoittuisi hetkessä! Mbuu. Swahilin kielinen nimitys kestoinhokille hyttyselle! Suomessakin hyttyset ärsyttävät, mutta täällä ne ovat todellinen vitsaus. Niiden levittävän malarian takia muuten niin ihastuttava maa on välillä erittäin tuskallinen sillä 30 asteen lämmössä ei ole erityisen miellyttävää pitää pitkiä vaatteita ja hurjia määriä hyttyskarkotetta! Ja joka ilta joudumme myrkyttämään asuntomme. Ja nukumme hyttysverkon alla. Iltaisin olisi niin ihana liikkua kaikkialla ja nauttia edes hieman viileämmästä ilmasta, mutta eipä se viileys auta kun joutuu suojautumaan paksuilla vaatteilla hyttysiä vastaan. Noh, hamna shida=no problem. Eiköhän tähän kaikkeen totu!
Kotikatu
Lapset täällä ovat todella ihastuttavia. Aina kun täällä jossain liikkuu, kuuluu pieniä ääniä sieltä täältä, mzungu, mzungu! (swahilinkielinen nimitys valkoihoiselle). Keskiviikkona tähän meidän pihaamme saapui hurmaavat tytöt, Nei ja Fatuma! Syötävän suloisia lapsia. Nein hiukset olivat ihanasti pompuloilla ympäri päätä ja Fatuman hymy olisi valaissut pimeimmänkin illan! Voi niitä hymykuoppia! Otimme tytöistä muutaman kuvan jotka he sitten halusivat heti nähdä kamerasta. Oli niin suloista kun Fatuma katsoi kuvia ja koko ajan huusi Nei, anacheka, Nei anacheka! (Nei hymyilee, Nei hymyilee!) Kun sitten jouduimme lähtemään lounastauon jälkeen takaisin töihin niin Fatuman bye, bye, bye huudoista ei tullut millään loppua. Mzungut ovat näille lapsille loputtoman kiinnostavia.
Viikolla pääsimme myös ensimmäistä kertaa toimiston tyttöjen kanssa vieräilemaan sokoniin, eli paikalliselle torille! Se oli todellinen labyrintti! Ilman tyttöjä olisimme varmasti eksyneet. Mutta ai että, saimme ostettua aivan ihania kankaita ja huiveja! Ostin kaksi kangaa (paikallisia kankaita joissa on jokaisessa tietty sananlasku), kaksi kikoita (batiikkivärjättyä hartiahuivia) ja yhden kitengen (kangaspalapari, josta aion myöhemmin teettää afrikkalaisen asun itselleni! Onneksi meillä ei ollut paljon rahaa mukana, sillä siinä värien ja upeiden kuvioiden maailmassa meinasi aluksi seota! 🙂 Mutta aion kyllä paikkoin palata sokoniin ja ostaa kangasta lisää. Täällä kankaat ovatbupeita, edullisia ja niistä saa edullisesti teetettyä vaatteita! Kokonaiseen asuun riittävä kitenge maksaa täällä noin 3,5 euroa.
Nyt on tiedossa odotettu ihana viikonloppu. Suunnitelmissa on rannalla oleilua, luonnosta nautiskelua, rentoutumista ja maanantain anatomian tunnin suunnittelua. Ei hullumpaa!
Loppuun iloksenne pari kuvaa kotipihamme ystävistä jotka mzungua kovasti viihdyttävät!
